Oman kodin parhaimmat puolet

20. kesäkuuta 2017

Omassa asunnossa asuminen tuo paljon vastuuta ja asumismenoja. Kaiken sen rinnalla omassa kodissa on niin paljon positiivisia asioita.
_MG_5959-2 _MG_5967-2
Oma piha – asutaan Villen kanssa rivitalon päätykaksiossa ja meillä on niin etu- kuin takapihaa. Etupiha on huomattavasti pienempi ja siellä meillä on tervetuliaiskyltit ja pyörät. Kesässä parhainta on ostaa kesäkukkia, mitkä tuo etuovelle ihan erilaisen tunnelman. Lisäksi meillä on kynttilälyhty, mikä toimii niin kesän helteissä kuin talven pakkasissa.
Takapiha meillä on hieman isompi ja siellä on pieni terassi, mihin mahtuu puutarhakalusteet ja grilli. Tällä hetkellä ei olla vielä päätetty, millaiset puutarhakalusteet ostetaan, kun tää on meidän eka kesä tässä asunnossa. Omassa pihassa iso plussa on myös rauhallisuus, sillä asutaan rauhallisemmalla alueella sekä vuokranantajat ovat aikoinaan lisänneet yksityisyyttä pensailla.

Sisustaminen – omassa kodissa asuessa saa päättää täysin itse, miten asunnon sisustaa. Kun muutettiin yhteiseen asuntoon Villen kanssa, koostui meidän asunto aika sekalaisista tavaroista. Nyt pikkuhiljaa ajan kanssa ollaan katsottu kummankin mieleen sopivia huonekaluja ja sisustuselementtejä niin, että saadaan meidän näköinen koti. Tärkeimpiä asioita mulla on kierrättäminen, itse tehty sekä koriste-esineiden tulee olla jollain tapaa merkittäviä. Meidän eteisessä on mustavalkoisia kuvia Villestä, minusta ja Elenasta. Ne on epätäydellisen täydellisiä kuvia, mitkä kertoo meiän tähän astisesta yhteiselämästä. Vierellä on sydännimikyltit, mitkä saatiin suhteen alussa siskon häistä muistoksi.
_MG_5972-2 _MG_5973-2
Elämäntavat – tottakai myös muualla asuessa omiin elämäntapoihin voi vaikuttaa, mutta omillaan asuessa voi päättää mitä syö, miten asioita kierrättää, mitä ostaa ja miten, mihin aikaan herää, milloin menee nukkumaan ja vaikka mitä! Kahdestaan asuessa ei oo väliä meenkö keittämään aamukahvit alusvaatteissa tai saunonko keskellä päivää. Mut on kasvatettu aina kierrättämään ja näitä tapoja oon jatkanut myös omassa asunnossa. Nyt elämään on tullut myös ajatus minimalistisemmasta elämästä, sillä pärjätään huomattavasti vähemmällä tavaramäärällä :-)

Rauha – oi kuulkaa! kuuden sisaruksen ja kahden serkun jälkeen elämä kahdestaan Villen kaa on melko rauhallista, haha :-D Toisinaan ainoaa melua meillä kotona tekee Elena-kissa, joka pitää huolen, että hänet huomataan. Satunnaisesti on ihana käydä kotona kuuntelemassa sitä lapsuuden melua, mutta kyllä rauha ja hiljaisuus on mulle pyhä asia.

Siisteys – kun asukkaita on vähemmän, on helpompi pitää huoli siisteydestä. Meillä kotona ei paljoa siivottavaa ole ja kun on, ei kukaan muu kerkeä siivousvälineisiin koskea kun oon jo hääräämässä. Nautin siivoamisesta ja tykkään, kun koti on siisti. Omilla päätöksillä ja valinnoilla on helppo ylläpitää siisteyttä. Terveisin ne karvalankamatot, mitkä myin pois, kun keräsivät hirveitä määriä roskaa ja kissankarvoja itteensä!

2 kommenttia: